Bombo edellä – mutta kuka tätä oikein tekee?

Viime huhtikuussa Iijokiseudussa julkaistiin juttu Mustikka Bombosta. Juttu levisi aikanaan lähinnä täällä pohjoisessa, joten monelta se on varmasti mennyt ohi. Ajattelin, että nyt olisi hyvä hetki tuoda se tännekin.

En ole tähän asti halunnut nostaa itseäni erityisesti esiin. Olen halunnut pitää Bombon etualalla ja antaa sen kasvaa omaksi maailmakseen, johon myös muut voivat löytää tiensä.

Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt, että ehkä myös tekijän pitäisi tulla hieman enemmän näkyviin.

Jos joku pitää siitä, mitä Bombo edustaa, tai siitä ajatusmaailmasta, jonka ympärille tätä rakennan, on helpompi tulla mukaan, kun tietää myös, kuka tätä tekee ja miksi.

Ehkä tässä on kyse myös luottamuksesta. Bombo ei ole vain hahmo tai animaatiosarja, vaan siihen liittyy paljon omia ajatuksiani, arvojani ja sitä maailmaa, jonka haluaisin jättää seuraaville sukupolville.


Missä projekti menee tällä hetkellä?

Olen saanut starttirahalle jatkokauden, joten tämänhetkisen tiedon mukaan projektilla on työrauhaa maaliskuuhun 2027 asti. Se antaa mahdollisuuden jatkaa Bombon rakentamista ja ottaa seuraavia askelia.

Starttiraha ei kuitenkaan ratkaise projektin pidemmän aikavälin rahoitusta. Kuukausittaisia tukijoita ja jäseniä ei ole vielä löytynyt siinä määrin kuin olisin toivonut, joten mietin jatkuvasti, mistä Bombon tulevaisuuden rahoitus voisi rakentua.

Olen hakenut Suomen elokuvasäätiöltä apurahaa Mustikka Bombo ja Syötteen aarre -elokuvan käsikirjoitukseen. Jos apuraha myönnetään, sillä olisi suuri merkitys seuraavan elokuvan kehittämiselle ja koko projektin etenemiselle.

Samalla olen pohtinut isompaa kysymystä: mistä tämän projektin pitäisi oikeastaan saada voimansa?

Päiväkodeista? Yksityisistä asiakkaista? Apurahoista? Yritysyhteistyöstä?

Vai voisiko Bombo olla jossain vaiheessa ennen kaikkea ihmisten tukema projekti?

Se on yksi suurimmista haaveistani.


Haluan rakentaa ympärilleni tiimin

Olen tähän asti pystynyt tekemään Bombon ympärillä valtavan määrän asioita itse. Tekoälypohjaiset työkalut ovat olleet tässä merkittävässä roolissa. Niiden avulla yhden ihmisen on ollut mahdollista tehdä asioita, joihin olisi aiemmin tarvittu kokonainen tiimi.

En kuitenkaan halua tehdä kaikkea yksin.

Haluan ympärilleni ihmisiä ja kasvattaa projektista jotain, joka voisi työllistää muitakin. Haaveeni on rakentaa pieni animaatiostudio ja kasvattaa sen ympärille toimiva tiimi, jossa voitaisiin tehdä animaatioiden lisäksi pelejä, tarinoita ja muuta Bombon maailmaan sopivaa sisältöä.

Siksi työn alla ovat tällä hetkellä myös englanninkieliset sivut. Tavoitteeni on löytää maailmalta muutama tuhat ihmistä, jotka haluavat seurata Bombon matkaa ja tukea sitä tavalla tai toisella.

Se ei ehkä kuulosta suurelta määrältä, mutta pienelle yhden ihmisen aloittamalle projektille se voisi muuttaa kaiken. Suomessa tällainen joukko voi olla vaikea löytää, mutta koko maailman mittakaavassa tavoite ei tunnu mahdottomalta.


Miksi tätä sitten tehdään?

Palaute Bombosta on ollut edelleen hyvin positiivista. Moni on ymmärtänyt ajatuksen projektin taustalla: tuoda suomalaista kulttuuria, luontoa ja paikallisia tarinoita esiin tavalla, joka kiinnostaa myös lapsia.

Minulle siinä on ennen kaikkea kyse luontosuhteesta ja siitä, että lapset saisivat kasvaa tuntien jotain tästä maasta, sen tarinoista ja perinteistä – mutta tavalla, joka tuntuu heistä kiinnostavalta ja omalta.

Ja ehkä samalla myös aikuisille jotain sellaista, jonka äärelle on mukava pysähtyä yhdessä lasten kanssa.

Minulle Bombo liittyy lopulta aika paljon siihen, millaista maailmaa haluaisimme rakentaa seuraaville sukupolville.

Maailma on monella tavalla raskas paikka, eikä kaikkea tarvitse yrittää ratkaista yhden projektin avulla. Mutta ehkä voimme antaa seuraaville sukupolville parempia eväitä.

Siksi haluan suunnata oman energiani lapsiin ja tuleviin sukupolviin. Tarinoihin, mielikuvitukseen, luontoon ja siihen, että joku pieni asia voisi joskus kasvaa joksikin suuremmaksi.


Kaikki tästä eteenpäin on vielä rakentamatta. Mutta jotain on jo syntynyt.

Pienestä lapsuuden animaatiosta on tullut vuosien jälkeen jotain mitä en koskaan ajatellut tulevan; Bombon maailma, jolla on omat tarinansa, hahmonsa ja ajatuksensa.

Ja ehkä juuri siksi kannattaa jatkaa.

Alla oleva Iijokiseudun juttu kertoo vielä hieman tarkemmin siitä, mistä Bombo on lähtenyt ja kuka sen takana on.

Lehtijutun voi lukea alla olevista kuvista. Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

- Jaakko

Mustikka Bombon luoja

Keskustelu

1 kommentti

Pidetään keskustelu ystävällisenä ja asiallisena kaikille.

  1. Mustikka Bombo

    Erityiskiitokset jutun kirjoittaneelle Santeri Harjulle, kun kävi täällä korvessa asti haastattelemassa. Oli antoisat ja mukavat keskustelut!

Kommentoi jäsenenä

Liity Bombon Kerhoon ja osallistu keskusteluun.