Olen odotellut tämän jakson tekemistä jo jonkin aikaa, sillä oraviin liittyy eräs hauska muisto omasta elämästäni.
Jaksosta tuli lopulta aika tavanomainen Bombon seikkailu. Olin etukäteen ajatellut sukeltavani vielä vähän syvemmälle oravien maailmaan, mutta toivottavasti tästäkin jää lasten mieleen muutama kiinnostava tieto näistä vikkelistä otuksista!
Kun kesytin oravan
Joskus yli kymmenen vuotta sitten, kun asuin vielä toisella paikkakunnalla, sain jostain päähäni alkaa kesyttää pihapiirissä vieraillutta oravaa. En enää oikein muista, mistä koko ajatus lähti, mutta niin siinä kuitenkin kävi.
Ja kesyyntyihän se lopulta! Siinä määrin, että istuskelimme kevätauringossa samalla pihapenkillä, minä ja orava. Tarjoilin sille siemeniä ja omenanpaloja, joita se sitten tyytyväisenä mutusteli vieressäni. Kuulostaa ehkä vähän erikoiselta, mutta sellainen kaveri minulla silloin oli.
Vähitellen oravasta tuli myös herätyskelloni. Aamuisin se juoksenteli talon katolla ja ilmestyi ikkunan taakse kuikuilemaan aamupalan toivossa. Siinä ei paljon auttanut jäädä sänkyyn makailemaan, kun toinen jo odotteli tarjoiluaan.
Minulla oli aikoinaan paljonkin videoita tästä oravasta, mutta valitettavasti suurin osa niistä on vuosien varrella kadonnut. Löysin kuitenkin yhden lyhyen videon, jossa kyseinen veijari mussuttaa omenaa.
Oravista, luonnosta ja oman paikan löytämisestä
En tiedä, onko tällä oravamuistolla sen kummempaa opetusta, mutta olen kyllä jälkeenpäin miettinyt, miten merkityksellinen tuokin pieni otus lopulta oli siinä elämäntilanteessa.
Elin tuolloin vaihetta, jossa hain vielä aika lailla omaa suuntaani. Kamppailin myös jonkin verran nuoruuden masennuksen kanssa, eikä elämässä oikein tuntunut olevan selvää sisältöä tai päämäärää. Oravan päivittäiset vierailut toivat siihen omanlaistaan iloa ja tekemistä. Oli jotain, mitä odottaa aamuisin, ja samalla tuli seurattua läheltä yhden villieläimen touhuja ja käyttäytymistä.
Olen muutenkin vuosien varrella huomannut, miten paljon luonnon tarkkailu ja eläinten kohtaaminen ovat vaikuttaneet omaan ajatteluuni ja siihen, miten hahmotan paikkaani tässä maailmassa.
Varsinkin nuorena oman paikan löytäminen voi olla aikamoista pähkäilyä. Yhteiskunta tarjoaa meille erilaisia rooleja ja odotuksia, joihin pitäisi jotenkin osata asettua. Pitäisi löytää oma suuntansa, rakentaa elämäänsä ja mielellään vielä tietää, mitä sillä kaikella haluaa tehdä.
Mutta mitä jos sitä omaa paikkaa ei löydykään? Tai jos tuntuu, ettei oikein sovi mihinkään tarjolla olevista muoteista?
Olen ajatellut, että juuri tässä luontoyhteydellä voi olla suurikin merkitys. Jos ihminen kokee olevansa irrallaan ympäröivästä yhteiskunnasta ja samalla myös luonnosta, niin mihin hän oikeastaan kokee kuuluvansa?
Luonto ei kysele, mitä olemme saavuttaneet, millainen asemamme yhteiskunnassa on tai mitä meistä pitäisi tulla. Olemme jo valmiiksi osa sitä.
Ehkä luonnon tarkkailu ja oman luontoyhteyden vahvistuminen voivat auttaa löytämään jonkinlaisen kiintopisteen myös oman identiteetin rakentumiselle. Ei sillä, että luonto ratkaisisi kaikkia elämän ongelmia, mutta ainakin itselleni se on tarjonnut jotain sellaista, mitä on vaikea löytää pelkästään yhteiskunnan tarjoamista rooleista.
Kun seuraa eläinten elämää, vuodenaikojen vaihtumista ja luonnon jatkuvaa touhua, alkaa ehkä vähän eri tavalla hahmottaa myös omaa olemassaoloaan osana tätä kaikkea.
Juuri tällaiset kokemukset ovat osaltaan vaikuttaneet myös siihen, millaiseksi Bombo on muodostunut. Se vähän naiivi tapa ihmetellä maailmaa, innostua eläimistä ja pysähtyä kaikenlaisten pienten luonnon ihmeiden äärelle kumpuaa varmasti myös omasta tavastani katsella maailmaa.
Toivon, että jotain tästä välittyy myös Bombon tarinoiden kautta.
Mutta palataanpa vielä siihen oravaan.
Vaikka kyseinen veijari oli varsin sympaattinen tapaus, en silti välttämättä suosittelisi villioravien kesyttämistä. Oravat ovat lopulta aika ärhäköitäkin otuksia, joilla on terävät kynnet ja vahvat hampaat. Ne saattavat myös aiheuttaa kaikenlaista tuhoa esimerkiksi rakennusten rakenteissa.
Mutta tulipahan sellainenkin joskus tehtyä, eikä sitä käy kieltäminen. Ja näin jälkikäteen ajateltuna olen kyllä iloinen, että tuli.
Siitä jäi mukava muisto ja näköjään vielä yli kymmenen vuoden jälkeenkin vähän ajateltavaa.
Mukavia katseluhetkiä uuden oravajakson parissa!